Koronaepidemian aikana erilaiset
salaliittoteoriat ovat saaneet uutta virtaa. Joko virukseen
ei uskota, sitä pidetään keinotekoisena, tai epidemiaa itseään
pidetään USA:n tai Kiinan hallituksen tai
superrikkaiden firmojen tai korporaatioiden salajuonena.
Salaliittoteorioita löytyy vaikka kuinka paljon, toinen toistaan
oudompia, korona on vain yksi monista. Mutta teorioissa ei ole outoa
niiden outous, vaan se, kuinka monet ihmiset ovat alkaneet niihin
uskoa.
Teorioiden levittämiselle on etsitty
yhteiskunnallisia syitä, kuten auktoriteettien kriisi, joka on ollut
pitkään näkyvissä kehittyneissä valtioissa. Tai syyksi
ehdotetaan teknologiaa, eli valtavasti yleistynyttä sosiaalisen
median käyttöä. On helppoa arvata, että nämä tekijät voivat
hyvinkin olla ilmiön taustalla. Vaikka vakuuttavan tieteellisen
evidenssin hankkiminen niiden vaikutuksesta onkin vaikea hankkia.
Voimme harrastaa vain epäsuoraa päättelyä. Esimerkiksi:
korreloiko sosiaalisen median käyttö vainoharhaisuuden kanssa. Ja
jos tällainen korrelaatio sattuisi löytymään, kumpi on syy ja
kumpi seuraus. Vai onko takana joku muu vaikuttaja?
Salaliittoteorioille
voidaan etsiä myös psykologisia syitä. Koronavirusepidemia on
monimutkainen ilmiö. Siihen liittyy todella paljon erilaisia
yksityiskohtia, joita kaikkia edes asiantuntijat eivät hallitse.
Mutta ilmiön monimutkaisuus ei oikeastaan selitä
salaliittoteorioita, vaan ilmiön huomioarvo. Voimme ottaa yksinkertaisemman esimerkin. Estonian uppoaminen sai liikkeelle joukon outoja
teorioita. Vaikka onnettomuustutkinta selvitti tapausten kulun
vakuuttavasti, irronnut visiiri löytyi ja nostettiin, auennut
keulaportti näkyy robottikameran kuvissa, vakauslaskelmat osoittavat
alustyypin vaarallisuuden, vastaava onnettomuus oli tapahtunut
aiemmin, ja eloonjääneiden kertomukset sopivat onnettomuuden
kuvaukseen. Mikään tosiasioiden vyörytys ei horjuta salaliittoon
uskovan ihmisen vakaumusta.
Niin, miksi ihmiset uskovat
epäloogisiin ja järjettömiin teorioihin. Tai miksi ihmiset
ylipäätään uskovat johonkin. Tässä on kyllä psykologisen
näytön paikka.
Tuoreissa
uutisissa selitykseksi on nostettu niin sanottu Dunning-Kruger ilmiö.
Vuona 1999 Justin Kruger ja David Dunning raportoivat psykologisista
kokeista, jolla testattiin ihmisten käsityksiä omista kyvyistään.
Löydöksestä käytetään nimeä ylivertaisuusharha. Lyhyesti
sanottuna, mitä heikommat kyvyt tai tiedot ihmisellä on, sitä
korkeammalle hän ne itse arvioi. Salaliittoteorioihin sovellettuna
se vihjaa, että vain tyhmät ja tietämättömät uskovat niihin.
Asiassa voisi olla jotain perää, mutta toisaalta se tuntuu turhan
omahyväiseltä, elitistiseltä ja suoraviivaiselta väitteeltä.
Dunning-Kruger ilmiö on kyllä totta ja kokeet on helppo toistaa,
mutta mitä se merkitsee käytännössä, monimutkaisemmissa elämän
tilanteissa? Sitä paitsi oma kokemushistoriani kertoo jotain muuta.
Myös älykkäät, koulutetut ja paljon lukeneet ihmiset näyttävät
varsin usein uskovan järjenvastaisiin asioihin. Entä sitten
uskonnot, nekin perustuvat irrationaalisiin oletuksiin, silti emme
pidä uskovia tyhminä emmekä tietämättöminä.
Jo 1980-luvulla
Daniel Kahneman oli tutkinut päätöksentekoa epävarmoissa
tilanteissa, tämä aihe kiinnostaa kovasti erityisesti
taloustieteilijöitä. Kahnemanin löydökset ovatkin varsin
kiinnostavia. Tärkein löydös oli että ihmisen päätöksenteko on
epärationaalista, se ei perustu juurikaan faktatietoon eikä
päättelyyn. Pikemminkin hän havaitsi, että päätöksenteko on
automaattista, nopeaa ja lähes vaistomaista. Sen pohjana on siis
ilmeisesti aiemmin opittua käyttäytymistä, ja mahdollisesti jopa
periytyviä reaktioita. On tosin olemassa toinenkin päätöksenteon
mekanismi. Ihminen voi nojata päätöksissään myös järkeilyyn,
mutta se on työlästä, hidasta ja epäluotettavaa.
Kahneman ei
törmännyt omissa kokeissaan ylivertaisuusharhaan, vaan johonkin
yhtä kiinnostavaan: nimittäin asiantuntijaharhaan. Kun päätökset
liittyvät koehenkilön henkilökohtaiseen asiantuntemukseen,
päätöksenteosta tuli silmiinpistävän ylimalkaista ja nopeaa.
Asiantuntija ei nähtävästi hevillä viitsi vaivata aivojaan.
Kahneman löysi kuitenkin jotain ylivertaisuusharhaa muistuttavaa,
sitä voisi kutsua varmuusharhaksi. Mitä vähemmän ihminen tietää
puheena olevasta asiasta, sitä lujemmin hän uskoo, että oma
mielipide on oikea.
Edellä selitetyt
Dunning-Krugerin ja Kahnemnin kuvaamat kognitiiviset harhat eivät
anna hyvää kuvaa ihmisestä järkevänä olentona. Niille voidaan
kuitenkin antaa ymmärrettävä evoluutiopsykologinen selitys. Ihminen on
evoluution kuluessa kehittynyt elämään vaarallisessa ja
monimutkaisessa maailmassa. Hän elää kognitiivisten kykyjensä
varassa, mutta myös niiden ylärajalla. Yllättävissä tilanteissa
pitää reagoida nopeasti, aikaa ja hermoston energiaa ei voi
haaskata tarpeettomaan pohdiskeluun.
Päästäksemme
syvemmälle salaliitoteorioiden suosion taustaan, pitää mennä
syvemmälle neuropsykologiaan. Kansanpsykologian mukaan ihmisen
ajattelu perustuu isojen aivojen silmiinpistävän laajaan
kuorikerrokseen. Tämä on totta, mutta aivokuori tekee paljon
enemmän, se vastaa suurimmasta osasta automaattisia kognitiivisia
reaktioitamme. Aivokuori suorittaa hyvin yleisluontoista ja kaikki
aistien ja ajattelun lajit kattavaa laskentaa, jota sanotaan
hahmontunnistukseksi. Aivot pyrkivät rakentamaan aistimusten ja
mielikuvien tulvasta mielekkäitä ja helposti käsiteltäviä
hahmoja eli merkityksiä. Tämä toiminta kattaa kaikki tajuntamme
lajit, aistimuksista ja havainnoista aina monimutkaisiin selityksiin.
Aivomme selittävät meille maailmaa, mahdollisimman nopeasti ja
uskottavasti – jotta emme epäröisi.
Salaliittoteoriat
ovat juuri tällaisia aivokuoremme tuottavia maailman selityksiä –
itse asiassa kaikki maailmaa koskevat teoriamme, joihin tietoinen
toimintamme nojaa, ovat juuri tällaisia selityksiä. Entä miksi
toiset selitykset ovat niin outoja? Siihenkin voi neuropsykologia
antaa erään selityksen. Aivomme rakentavat selitykset niistä
aineksista, jotka ovat helpoiten saatavissa. Aivojen läpikäyvä
taipumus on yrittää aina olla nopea ja samalla säästää
energiaa. Tietysti on eroja myös siinä tavassa, jolla selityksiä
aivoissamme punnitaan. Ihmisillä on vaihteleva määrä sisäistä
epävarmuutta, ja epävarmuus saa usein epäröimään helppojen ja
hieman mutkikkaampien selitysten väillä.
Entä onko
ihminen, joka uskoo täysin järjettömiin teorioihin, sitten hullu?
Nyt onkin syytä pohtia hulluuden käsitettä. Aikanaan katsottiin,
että ihminen, joka ajattelee ja käyttäytyy toisin kuin enemmistö,
on hullu. Uskonvainojen aikaan ajateltiin, että ei-uskovat ihmiset
olivat hulluja tai kerettiläisiä, jotka myös olivat eräänlaisia
hulluja. Valistus johti mielisairauden käsitteen syntymiseen.
Mielisairauksilla tai mielenterveyden häiriöillä on erilaisia
tunnistettavia piirteitä. Niihin liittyy
joskus todellisuusharhoja, ja nuo harhat ovat tunnistettavia ja
omintakeisia. Hulluus on siis varsin joustava sosiaalinen käsite. Sillä on suppea lääketieteellinen käyttöalue, ja sanaa on
oikeastaan syytä karttaa, koska se on aikanaan ollut loukkaava.
Voiko ihmisellä
olla todellisuuskäsityksiä, jotka hän ymmärtää harvinaisiksi,
mutta pitää niitä siitä huolimatta oikeina? Ilman muuta voi, ja
on monia syitä, miksi hän pitää niistä kiinni. Ensinnä, on aina
mahdollista, että tuo todellisuuskäsite onkin oikea. Toiseksi,
kulttuurissamme on paljon sitä tukevia ajatusmalleja eli
arkkityyppejä. On tarinoita keksijöistä, tiedemiehistä,
taiteilijoista tai muista merkkihenkilöistä, jotka ovat myyttisesti
taistelleet koko väärässä olevaa muuta maailmaa vastaan. Ja
sitten, on myös erilaisia persoonallisuustyyppejä. On luonnostaan
luottavaisia, jotka iloisina takertuvat ensimmäiseen keksimäänsä
selitykseen, ja on eriasteisia epävarmoja luonteita, jotka
punnitsevat hyvinkin pitkään vaihtoehtoisia käsityksiä.
Ja vielä
tärkeä asia, maailmankuvat ovat myös sosiaalista valuuttaa. Niiden
avulla rakennamme erilaisia lojaalisuuden ja yhteenkuuluvuuden
verkkoja. Sitä paitsi aivoillamme on vahva taipumus jäljitellä,
rakennamme sosiaalisuutta jäljittelemällä toisten käytöstä, ja
samalla rakennamme omaa mieltämme sen mukaan.
Otsikossa lupasin
hyviä uutisia salaliittoteorioiden ystäville. Ette ole hulluja!
Tällaisten teorioiden rakentuminen on luonnonvoimainen ja normaali
prosessi. Samalla on syytä muistaa, että tällaiset teoriat eivät
yleensä ole oikeita. Tuskin mikään ihmisen päässä kehittyvä
maailmanselitys on täysin oikea. Siksi suosittelen myös
harrastamaan hyveitä, josta tärkein on tutkia huolellisesti ja
monelta kulmalta tätä mutkikasta maailmaa.