Monta Annaa ja sydänkäpyseni – Tolstoin naisia?

Uusi Anna Karenina- elokuva on saanut hyviä ja kohtalaisia arvosteluja. En kuitenkaan aio mennä katsomaan. Syynä ei ole elokuva, ei siinä varmaan ole mitään vikaa. Olen nähnyt muutaman Tolstoin romaanien aiheen mukaan tehdyn ns. länsimaisen elokuvan. Ne aiheuttavat outoja tunteita, ne ovat aivan perusteellisesti väärin. Koska niiden esikuva – venäläisyys ja Tolstoin romaanit – ovat valovuosien päässä, tavoittamattomia. Venäläisten tekemät Tolstoi-filmatisoinnit eivät ehkä ole suorituksina Tolstoin tasolla, mutta ainakaan ne eivät kompastu lähtötelineisiin. Mutta hyvä, jos ei ole lukenut Anna Kareninaa, mikä ettei elokuva olisi hyvin nautittava. Annan tarina on ihmiskunnan kulttuuriperintöä. Elämää suurempi juttu, niinkuin tunnettu elokuvan ystävä sanoisi.

Olen siis suuri Tolstoi-fani. Luin hänen kaikki kirjansa jo nuorena, Anna Kareninan ja Sodan ja rauhan useitakin kertoja. En ole kaikesta samaa mieltä, ja minusta Tolstoi on huonoimmillaan moralisoidessaan ja filosofoidessaan. Ja Kreutzer-sonaatti- novellissa ilmaistu vihamielisyys musiikkia kohtaan on aivan käsittämätöntä. Mutta huonokin Tolstoi … (jne. arvaatte lopun).

Jos haluaa tutustua lähemmin Tolstoihin, kannattaa ottaa koko rat pack, kolmen kopla: Tolstoi, Tšehov ja Gorki. Kirjailijat nimittäin tunsivat toisensa, ja Gorki on raportoinut kahdesta ystävästään suurella sydämellä. Tai oikeastaan Gorki tunsi itsensä hieman oudoksi tässä seurassa, olihan hän nuorempikin. Tšehov ja Tolstoi todella pitivät toisistaan ja kunnioittivat toisiaan syvästi. Tšehov oli vaatimaton ja hienotunteinen, mutta Tolstoin suorasukaisuus oudoksutti ujoa ja hieman estynyttä Gorkia. Kerran Tolstoi kysyi Tšehovilta: ”Irstailitteko kovasti nuorena?” Tšehov, jolla tosiaan oli nuoruudessaan ollut paljon naissuhteita, hymähteli ja nyökkäili, mihin Tolstoi vastasi: ”Minä se vasta olin väsymätön häntäheikki”. Puhuessaan usein ja mielellään naisista Tolstoi saattoi päästellä suustaan sellaisia kansankielisiä rivouksia, että Gorki oli kauhuissaan. Mutta Tolstoi halusi vain olla puheissaan mahdollisimman selkeä ja totuudenmukainen.

Tolstoi oli Gorkin silmissä kaikki kokenut ja kaiken tietävä ja ymmärtävä. Hän koki Tolstoin leikittelevän hänen sielullaan kuin olisi kiusannut kissanpoikasta. Tolstoista hän kirjoitti: ”Hän ei ole ollenkaan niinkuin kuvissa, vahva tai roteva. Vaan pieni ukon käppänä, joka on kuitenkin kuin vanha venäläinen jumala puisella istuimella, ei mahtipontinen niinkuin juutalaisten jumala, vaan ovela. Ja hänen puhetyylinsä oli tavattoman kiehtova ja vaikuttava”. 

Tšehoville Tolstoi sanoi Gorkista: ”Gorki ei ole hyvä ihminen. Naisetkaan eivät hänestä pidä, nehän haistavat hyvän ihmisen niinkuin koirat. Ja hänellä on nenä kuin ankan nokka. Gorki on aina vihainen. Niinkuin seminaarilainen joka on väkisin vihitty papiksi ja tullut vihaiseksi kaikille. Hän on kuin vieraassa maassa, urkkii kaikkia ja kantelee sitten ties mille jumalalle.” Eipä ihme että Gorkilla oli hänen kanssaan hankala olo.

Gorkin mukaan Tšehov ajatteli Tostoista: " ... kun näkee hänen silmänsä ...  liian älykkäät uskovaisen silmiksi. Olen varma että hän on ateisti. Jumalasta hän sanoo: köyhät kaihoavat hänen peräänsä, koska heillä ei ole mitään muuta. Ja rikkaat, koska heillä jo on kaikki muu”.

Tšehov oli kirjoittanut satiirisen novellin ”Sydänkäpyseni”. Siinä kuvattiin muistaakseni aika ilkeästi tyhmää naista. Mutta Tolstoi ei nähnyt novellissa mitään viistoa, vaan hän ihastui siihen ikihyväksi, luki sitä kyyneleet silmissä ja sanoi että Tšehov oli löytänyt venäläisen naisen suuren sielun. Tšehov oli aika hämmentynyt.

Tšehov kirjoitti myös novellin "Anna kaulassa". Sinä virkamiehen esimiehen sutkaus kolmesta Annasta muuttuu todeksi varsin odottamattomasti ja ikävästi. Novellin ihmis-Anna osoittautuu aivan erilaiseksi kuin Anna Karenina, eikä hän todellakaan ole "sydänkäpy".

Kaikki yllä oleva on kirjoitettu, jotta tulisi selväksi, miksi minun on ollut hieman vaikeaa ymmärtää esimerkiksi sitä keskustelua, jota radiossa käytiin elokuvan ja kirjan Anna Kareninasta. Ja miten tästä kirjasta yleensä puhutaan. Olenko lukenut ollenkaan samaa kirjaa? Puhuttiin suuresta ja romanttisesta rakkaudesta ja siitä kuinka rohkeasti päähenkilöt heittäytyvät intohimonsa syövereihin, uhraten rakkauden hyväksi ensin onnensa, ja Anna lopulta henkensä. Ai kuinka se oli ihanan ihanaa. Ja tietysti tottakin mutta miksi se kuullostaa kuin olisi kirjan takakansitekstiä koko romaani?

Miten minä sitten koen tuon kirjan? Ensinnä sanon varmuuden vuoksi, että se on suuri, viisas, vaikuttava ja mahtava romaani. Ja sitten: siinä kaikkitietävä, jumalan kaltainen Tolstoi leikittelee henkilöidensä sieluilla – ja lukijan myös – kuin kissanpennuilla. Kuinka hänen ylivoimainen älynsä preparoi ja leikkelee romaanihenkilöt kappaleiksi ja panee ne mikroskooppiin. Niin, Annahan hajotetaan lopussa myös aivan fyysisesti. Annaa on sanottu täydelliseksi naiseksi, mutta ei hänen päässään näy paljon mitään liikkuvan. Vronski taas on koppava hölmö, ja Karenin turhan tutun oloinen pömpöösi tomppeli. Kareninin virkatoimien kuvaus on viiltävää. Ja Kitty ja Lev hiukan yksinkertaisia niinkuin Tolstoin ihannoimat talonpojat.

Ja kaikki tämä elämän koko kamaluus kiedotaan paksuun ja tunnevoimaiseen venäläisen kerronnan suloiseen poljentoon. Se armahtaa, niinkuin söisi hyvää borssikeittoa ja smetanaa.

Edellä aika vapaasti siteeratut henkilökuvat Tšehovista ja Tolstoista löytyvät kirjasta: Maxim Gorki: Henkilökuvia. Edistys, Moskova 1973.

Täytyypä lukea uudelleen Tšehovin ”Sydänkäpyseni”. Ehkä sitten ymmärrän paremmin naisia ja Annaa – ja Tolstoita. Saatan palata asiaan.