Kärpästen herrat

Helsingin sanomien pääkirjoitus 12 syyskuusta totesi että perussuomalaisten menestys saa suomalaiset katsomaan peiliin. Puolue kuulemma heijastaa Suomen kansan olemusta. En oikein pitänyt kirjoituksesta, jonka logiikka ei sivumennen sanoen muutenkaan auennut. Ja siihen on tietyt syyt. Lähden etsimään syytä vastenmielisyyteeni analogian kautta.

William Goldingin kirja "Kärpästen herra" ilmestyi vuonna 1954. Vähitellen siitä on muodostunut kulttikirja, joka valottaa ihmisyyden olemusta aika ikävällä tavalla. Kirjassa joukko koulupoikia joutuu autiolle saarelle. Vailla jatkuvaa kosketusta järjestyneeseen yhteiskuntaan ja sen ihanteisiin poikien yhteisö alkaa taantua. Lopulta se vaipuu primitiivisen barbaarisuuden ja murhien asteelle. Kirja ei ole mukavaa luettavaa. Se haastaa käsityksiä ihmisten luontaisesta hyvyydestä tai rationaalisuudesta. Anarkistit vihaisivat tätä kirjaa.

Mikä sitten ohjaa yhteiskuntaa, pitää yllä sen eettistä lippua ja hyviä tavoitteita? Voisiko vastata: ihanteet? Suomen puolueilla on kunnioitusta herättävä menneisyys. Ne vetoavat suuriin aatteisiin. Ranskan vallankumous kohotti lipukseen vapauden, veljeyden ja tasa-arvoisuuden, ja jokseenkin kaikilla niin sanotuilla vanhoilla puolueilla on ollut tästä teemasta omat muunnelmansa, sovellettuna puolueiden kannattajakuntien elämäntilanteeseen.

Yhteiskunnan muuttuessa puolueet ovat alkaneet tavoitella kannattajia vanhan ydinjoukkonsa ulkopuolelta. Samalla aatteellisuus ja ihanteellisuus ovat saaneet väistyä. Taistelu markkinaosuuksista on johtanut outoon versioon gallupdemokratiasta. Puolueet selvittävät kyselyillä "kansan olemusta", tullakseen sen kaltaisiksi. Kärpästen moraali alkaa tulla yhteiskunnan käytännöksi, ja kun se kirjataan puolueohjelmiin, olemme pian hyvää vauhtia matkalla Goldingin kuvaamaan barbariaan. Kannattaako edes sanoa, että perussuomalaiset ovat olleet hyviä oppimaan?

Joten mikä lääkkeeksi? Olisiko ehkä syytä kokeilla vanhanaikaista arvokeskustelua. Se saattaa olla vaikeaa, koska jopa itse arvon käsite näyttää olevan monelta hukassa. Näin voidaan päätellä ainakin siitä, että yritykset ja organisaatiot ovat määritellet itselleen arvoja. Haloo, siis määritellet arvoja!!

Voitaisiinko aloittaa siitä, että sovittaisiin ensin vaikkapa siitä, että arvoja ei voi määritellä - ei mielivaltaisesti eikä muutenkaan. Samalla voitaisiin sopia siitä, että ihmisarvo ja ihmisoikeudet eivät ole sopimuksenvaraisia kysymyksiä - vaan että ne yksinkertaisesti vain ovat.

Erilaisissa ihmisyhteisöissä voidaan toki nähdä erilaisia arvoja, ja arvomaailmaa voidaan lähestyä varsin objektiivisesti tieteellisen tutkimuksen keinoin. Hollantilainen Geert Hofstede on tehnyt uraauurtavaa työtä analysoimalla organisaatiokulttuureja ja arvoilmastoja eri maissa. Arvoista ja kulttuureista kiinnostuneille voi suositella hänen kirjojaan. Yleensä niistä löytyy myös hyvä johdanto arvokeskustelun perusteisiin. Oma tiivistelmäni hänen ajatuksistaan voisi mennä näin: kulttuurien arvoissa on kyllä eroja - mutta toisaalta monessa suhteessa kaikki kulttuurit ovat myös hämmästyttävän samanlaisia. Kunhan nuo samanlaisuudet osataan erottaa hyvinkin kirjavien normien ja tapojen säätelemistä ilmenemismuodoista.