Opiskelua pimeyden ytimessä

Kun aloin suunnitella väitöstutkimustani, olisin voinut suorittaa sen sähkötekniikan tai tietotekniikan osastoilla. Aiheeni (projektijohtamisen soveltuvuus tuotekehityksessä ja tilaustutkimuksessa) tuntui kuitenkin edellyttävän opintoja taloustieteissä, organisaatiotieteissä ja johtamisteorioissa. Siksi päätin siirtyä teollisuustalouden puolelle. Tekniikan alan ihmisenä tunsin aikamoista epäluuloa sovellettuja talous- ja organisaatiotieteitä kohtaan. Jotenkin tuntui, että se merkitsi siirtymistä hämärälle ja epäilyttävälle alueelle, joka kasaa yksipuolista tietoa tukemaan riistoa, ahneutta, rahanhimoa ja luonnonvarojen tuhlaamista.

Nykyisin tällainen ennakkoluulo tuntuu hassulta, mutta parikymmentä vuotta sitten henkinen ilmapiiri oli täysin erilainen. Sen aikaista ilmapiiriä leimasivat talouselämän edustajien ja heidän vastustajiensa kärjekäs dialogi. Ilmassa oli vielä luokkataistelun henkeä. Ja toinenkin asia on muuttunut. Ekologinen ajattelu on vähitellen tullut tärkeäksi osaksi teollisuuspolitiikkaa ja tuotesuunnittelua, olkoonkin, että se joutuu kamppailemaan koventuneen kapitalismin vaatimuksia vastaan.

Käytännössä taloustieteiden opiskelu osoittautui kuitenkin varsin hauskaksi. Minulle kasattiin opinto-ohjelma, johon sisältyi sekä itse valitsemiani kirjoja, että kirjoja, joita professorini piti alan perusteoksina. Perehtyessäni aineistooni olin vaikuttunut parhaiden ajattelijoiden syvällisyydestä ja rehellisistä pyrkimyksistä totuuden etsinnässä. Vaikka edelleenkin tunsin laskeutuvani myrkyllisiä huuruja henkivään kuiluun, siellä hohtava tiedon valo auttoi minua pitämään sydämeni puhtaana. Halusin vain tietoa, en vahvistusta ennakkoluuloilleni.

Samalla oivalsin, miten suuren edun saa kypsässä iässä uuteen alueeseen pureutuva opiskelija. Ensinnä, raskaaseen matematiikkaan ja insinööritieteisiin tottuneelle suorasanaisten tekstikirjojen lukeminen oli helppoa. Myös elämänkokemuksesta ja työelämässä hankitusta analyyttisestä lukutaidosta oli hyötyä, pystyin nopeasti seulomaan olennaisen sisällön jopa tuhatsivuisista klassikkokirjoista. Minulle järjestettiin yleisinä tenttipäivinä omaan ohjelmaani sopivia tenttejä, joissa saatoin tenttiä kaksi tai kolmekin kirjaa kerralla. Vaikka olin samaan aikaan kokopäivätyössä, opiskelu kävi nopeasti, ja ennen kaikkea, tunsin että sen sisällöstä oli tutkimusteemalleni todellista hyötyä.

Tieto poistaa ennakkoluuloja, ja älysin olleeni naiivi. Mutta hieman toisella tavalla, kun voisi kuvitella. Minulla oli nimittäin aivan liian optimistinen kuva tieteellisen tiedon roolista talouselämässä. Ymmärsin vähitellen, miten monimutkaisia taloudelliset systeemit ovat. Ja ennen kaikkea ymmärsin, miten kapean tietopohjan varassa talouselämä toimii. Insinööritieteissä tähdätään tiedon sovellettavuuteen, ja tiedon mukanaan tuoma syvällisempi ymmärrys tulee vähän niin kuin sivutuotteena. Mutta taloustieteessä tieto lisää ennen kaikkea syvempää ymmärrystä. Sen sijaan on äärimmäisen vaikeaa löytää tietyissä erikoistapauksissa käyttökelpoisia ja samalla tieteelliset kriteerit täyttäviä teorioita. Kun johtavat talouselämän vaikuttajat tai poliitikot esittävät toimintaansa tukevia väitteitä ja perustelevat niitä tutkimustiedolla, asiaan on syytä suhtautua epäluuloisesti.

Kokonaan oma lajinsa ovat niin sanotut bisneskirjat. Niitä kirjoittavat sekä tunnetut ja arvostetut tutkijat, että käytännön kokemukseen nojaavat talouselämän toimijat. Näihin kirjoihin olisi syytä liittää tuoteseloste ja sisällyttää siihen varoituksia - en vain keksi, mikä taho sellaisen tuoteselosteen osaisi laatia. Kirjojen ongelma on nimittäin se, että vaikka ainakaan kaikkia kirjoja ei olisi sellaisiksi tarkoitettu, ne liian usein tulkitaan preskriptiivisiksi (eli toimintaresepteiksi): toimi näin, niin onnistut! Ja entä jos reseptejä todella tarjotaan? Mikä on tällaisten lääkkeiden vaikuttavuus, sivuvaikutukset, ja kontraindikaatiot (eli milloin niitä ei missään tapauksessa saa soveltaa)?

Väitetään Ruotsin valtionkanslerin Axel Oxenstiernan (1583 – 1654) sanoneen pojalleen: "Poikaseni, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan." Hymähdämme mielellämme lauseelle, ja ajattelemme, että se sopii myös omaan aikaamme. Ja ajattelemme sen tarkoittavan että johtajamme ovat tyhmiä. Mutta eivät he ole, vaan päinvastoin, suurin osa on erittäin fiksuja.

Mutta lauseessa on sellainen totuus, jonka varmaan jo itse Oxenstierna aikanaan hoksasi. Maailma ei toimi tiedon varassa, varsinkaan se ei toimi varmennetun tieteellisen tiedon tai ylipäätään kirjatiedon varassa. Se toimii aivan toisenlaisten periaatteiden mukaan. Olen suunnitellut kirjoittavani joskus aiheeseen liittyvän kirjan - jahka saan edelliset kirjaprojektini pois jaloista.