Filosofiaa, idiootti !

Helsingin sanomissa (11.3.2013) kiinnitettiin huomiota kouluopetuksen ongelmaan. Himas-skandaalin arveltiin nakertaneen filosofian statusta. Pahempaa on, että oppilaat eivät halua opiskella filosofiaa kirjoittaakseen siitä ylioppilaskirjoituksissa esseen – vaan terveystietoa! Koska filosofia on muka vaikeaa ja terveystieto muka helppoa. Mutta oppilaathan todella ovat oikeassa! Jos tällainen porsaanreikä tarjotaan, miksi sitä ei sitten käytettäisi? Joten jos asiantilaa pidetään huolestuttavana, suunnattakoon kritiikki sinne, missä se on paikallaan. Tyhmiä eivät ole oppilaat, vaan ylioppilastutkinnon suunnittelijat.

Kyllä minäkin olen huolissani filosofian heikosta arvostuksesta. Mutta koska en pidä koululaisia tyhminä, vaadin porsaanreiän tukkimista. Kysymys ei ole ollenkaan siitä, että filosofia on yleissivistävä aine, jota olisi hyvä tuntea. Kysymys on ajattelun taidoista, joita voidaan opettaa. Ja kysymys on vielä enemmästä: siitä, miten osaamme suhtautua tietoon ja siitä tehtyihin erilaisiin tulkintoihin. 

Filosofiasta ajatellaan herkästi, että se on jäänne muinaisuudesta. Mutta mielikuva on väärä. Filosofia on tärkeämpää kuin koskaan, koska tiedosta tulee yhä tärkeämpi vaikuttaja, ja tiedon määrä lisääntyy jatkuvasti. Samalla lisääntyy tiedon tarve, ja tiedon kanssa työskentelevien ja sitä hyödyntävien ihmisten lukumäärä. 

Ja nyt sanottakoon, että olen täysin tietoinen siitä, etten ole mikään ammattifilosofi. En oikeasti väitä tietäväni, mitä filosofia on tai millaista sen opetuksen pitäisi olla. Ja minusta se on hyväksi, emme silloin jumitu toisarvoiseen saivarteluun. Joten ehdotan, että filosofian opetus uudistetaan vastaamaan paremmin yhteiskunnan muuttuneita tarpeita. Tällainen oppiaine vetäisi luonnostaan oppilaita puoleensa ilman ylimääräisiä keppejä tai porkkanoita. Sen tulisi olla kriittisyyteen kannustava ja monipuolisesti eri näkökulmia käsittelevä.

Kurssin alussa olisi kulttuurihistoriallinen jakso, eri oppineita ja heidän ideoitaan valaiseva.Tähän liittyy myös maailmankuvan muutokset ja sen eri variaatiot. Historiallinen osuus voisi kuitenkin olla nykyistä suppeampi.

Tiede, metafysiikka ja filosofia muodostavat vielä nykyäänkin tiukasti yhteenkietoutuneen kokonaisuuden. Tätä voidaan käsitellä tietoteorian ja tieteenfilosofian kautta. Myös teknologian rooli tässä prosessissa tulee huomioida. Tieteellisen tiedon muodostumisen prosessi ja tiedon arviointi on syytä käsitellä erityisen tarkasti. Eri julkaisukanavien toimintatavat ja roolit tehdään tutuiksi. Samoin tiedon tulkinta ja yhteiskunnallinen ja poliittinen käyttö. 

Tieteen käytännöt ylittävät tieteenalojen rajoja, ja ovat eri aloilla pääpiirteissään samankaltaisia. Silti on syytä esitellä tieteenalojen kartasto. Kysymykset moni- ja poikkitieteellisyydestä ovat erityisen kiinnostavia.

Filosofiaan kuuluu perinteisesti myös etiikka, kysymykset oikeasta ja väärästä, sekä kaiken tarkoitusta käsittelevät eksistentiaaliset kysymykset. Näitä asioita on käsiteltävä jo filosofisen perinteen takia, ja koska ihmiset joka tapauksessa etsivät niihin vastauksia. Myös uskonnot esittävät filosofisia ja eksistentiaalisia ideoita. Rajaus siihen suuntaan on kuitenkin tehtävä. Uskontojen tarkempi esittely on laajuussyistä parempi siirtää toiseen oppiaineeseen.

Mikä olisi oikea nimi tällaiselle oppiaineelle? Jos ”filosofia” tuntuu pölyttyneeltä ja viime tapausten valossa helposti kyseenalaistettavalta, voitaisiin toki keksiä kuvaavampi ja ajanmukaisempi nimitys.

Kerrataan. Uudistettu filosofian oppiaine käsittelee seuraavia kysymyksiä: miten ihminen voi tietää, mistä tietoa saadaan, miten tietoon voi luottaa, kertooko tieto meille oikean ja väärän eron, ja miten tietoa voi ja pitää soveltaa. Nämä kysymykset eivät ole helppoja. Ei tiede eikä filosofia voi antaa niihin lopullisia vastauksia. Mutta juuri näiden asioiden pohtiminen on olennaista.