Niin
tosiaan, kuinka joku täysissä järjissään oleva voi kehittää
jotain näin tolkutonta. Minusta ei mitenkään, joten entäpä jos
asia onkin totta? Ja onhan siinä perää. 1970- luvulla USA:ssa oli
käynnissä huipputekninen sotilaallinen kehitysohjelma nimeltä
ARPA. Eräänä sen osana kehiteltiin tietokoneiden välistä
kommunikaatioverkkoa nimeltä ARPANET. Sen idea on seuraava. Kaikissa
tietoverkoissa (puhelin, telex ym.) on keskus, joka muodostaa
yhteydet kommunikoivien osapuolien välille. Tuohon aikaan uskottiin
vakavasti ydinsotaan, ja ydinsodan ensimmäisenä tapahtumana olisi
pommittaa kaikki infrastruktuurit, myös tietoliikenne hajalle.
Tarvitsisi vain pommittaa verkkojen tärkeät solmut. Ja ydinaseita
oli siihen aikaan valmiustilassa aivan riittävästi. Ne olivat
kauheita aikoja.
Mutta
entäpä jos keksittäisiin verkko, jossa jokainen kommunikoiva
yksikkö (tukikohta, sotalaiva, lentokone, varuskunta, kaupunki,
komentokeskus, ohjus) olisikin tasa-arvoinen. Verkko toimisi, vaikka
kuinka monta sen solmua tuhottaisiin. Verkkoa itseään ei siten
voisi tuhota. ARPANET oli tällaisen verkon prototyyppi. Ja
ARPANETIN esikuva oli Hawaijilla toiminut ALOHANET. Sen idea on
seuraava. Kullakin saarella on radioasema, suurilla saarilla monta.
Radioasemat kuuntelisivat toisiaan, mutta ne olisivat itsenäisiä.
Ja ne huutelisivat toisilleen vähän väliä: ”Aloha, täällä
zz, mitä kuuluu”. Ja jos joku asema haluaisi lähettää viestin,
se vastaisi: ”Aloha! Minulla olisi viesti asemalle xx”. Ja
asema xx kuulisi sen ja vastaisi: ”Aloha, anna tulla!”.
Tällainen
viestiverkko toimii aivan loistavasti. Tietysti sattuu joskus, että
kaksi itsenäisesti
toimivaa
asemaa lähettää samaan aikaan, ja viesti sotkeutuu. Mutta se ei
haittaa, sillä asema yrittää pian lähettää uudelleen, ja se
todennäköisesti onnistuu. Vikana on vain, että kun liikenne
lisääntyy, törmäyksiä tulee yhä enemmän, kunnes verkko ei enää
pystykään toiminaan. Joten tarvitaan yhteisesti sovittu menettely,
miten liikennettä hallitaan. Tällaista menettelyä sanotaan
(tietoliikenne)protokollaksi. Ja voidaan kehittää hajautettu
protokolla, joka toimii samanlaisena kaikissa
asemissa. ARPANETissä kehiteltiin tällaisia protokollia.
Sitten
takaisin Al
Goreen. 1980- luvulla hän toimi senaattorina, ja hänen
hallinnonalaansa kuului myös sotilasprojektien rahoitus. Hän alkoi
kampanjoida ARPANETin siviilikäytön puolesta, ja se siirtyikin
yliopistoille tutkimus- ja tiedonsiirtokäyttöön. Ja siitä todella
kehittyi nykyinen internet - sen merkitystä ei tietenkään kukaan
tuolloin ymmärtänyt. En tiedä miten paljon Al
Gore tunsi tuon tekniikan sisältöä. Joka tapauksessa ”I invented
the internet” oli eräs hänen vaalisloganinsa vuoden 2000
presidentinvaaleissa. Tunnetusti hän voitti vaalit, mutta hävisi
ääntenlaskennan.
On
syytä muistaa, että suurten innovaatioiden pohjana olevat ideat
ovat harvoin uniikkeja. Samat asiat keksitään yhä uudelleen,
kunnes ne lopulta - ja yleensä yllättäen nousevat siivilleen. Ja
silloinkin niiden takana on paljon ihmisiä. Internetistä ei varmaan
olisi pitkään aikaan tullut mitään kiinnostavaa. Mutta sitten
sattui jotain. Euroopan ydintutkimuslaitos CERN oli rakentamassa
suurta kiihdytintä, ja siihen kehitettiin tutkimuslaitetta, jota
tuolloin sanottiin suureksi hadronikalorimetriksi. Samainen laite oli
sitten toinen niistä laitteista, jotka vuonna 2013 löysivät
Higgsin hiukkasen - ei
siis mikään turha kapistus.
Tuo omakotitalon kokoinen laite on
täynnä
ilmaisimia ja elektroniikkaa, ja sen tekninen dokumentaatio oli
musertavan laaja.
Vuonna
1990 Tim Berners-Lee sai tehtäväkseen saada tuo dokumentaatio
hallintaan. Hän sovelsi kolmea sinänsä tunnettua tekniikkaa:
dokumentinkuvauskieltä
(SGML), hypertekstin eli linkityksen ideaa ja graafista
käyttöliittymää. Tim kuitenkin epäonnistui: dokumentinhallinta
oli liian kova pala. Mutta hänen aikaansaannoksensa tunnetaan
nykyisin nimellä www, ja siitä tuli internetin todellinen moottori.
Miksi
Tim Berners-Lee onnistui kehittämään jotain täysin
ainutlaatuista, jota ei edes tiedetty tarvittavan? Luulen, että eräs
asiaan vaikuttanut seikka oli, että hänellä oli konkreettinen
tehtävä. Hän ei ryhtynyt teoretisoimaan tai tekemään laskelmia,
vaan saattoi toisilleen vieraat teknologiat yhteen nähdäkseen miten
kokonaisuus toimii. Palaan tähän kohta.
Rupesin
nimittäin miettimään, miksi MINÄ en keksinyt internetiä? Olin
juuri oikeaan aikaan samojen asioiden äärellä. Työskentelin
tutkimuslaitoksessa, joka oli omistautunut tietokonetieteelle. Olimme
myös määritelleet strategiseksi alaksemme hajautetun
tiedonkäsittelyn. Olin todella myös tutkimassa
tietoliikenneprotokollia,
ja eräs ajatukseni oli hajautettu häviöllinen protokolla jolla
saataisiin aikaan säädettävä suuren kaistaleveyden tiedonsiirto.
Tein siis samoja asioita, tiesin samat asiat kuin muutkin - mutta
olin väärässä paikassa. Puuttui se tekninen ja kaupallinen
ympäristö jossa asia olisi itänyt ja saanut sysäyksen oikeaan
suuntaan. Ja varmuuden vuoksi sanon vielä, että oli hyvin paljon,
varmaan tuhansia ihmisiä, jotka puuhailivat samojen asioiden
kimpussa.
Olin
myös toisen asian äärellä. Vuonna 1983 tutkin, miten hyvin
suuresta tietokannasta (tuohon aikaan enintään
joitain
tuhansia
megatavuja) voisi kaivaa esiin nopeasti tietoa. Eräs tutkimani
menetelmä oli käännetty tietokanta eli indeksointi (jota
en toki keksinyt, se oli tunnettu juttu).
Hylkäsin kuitenkin tuon menetelmän, koska tietokanta olisi
suomenkielinen, ja suomen kielen sanojen taipuminen tuntui
muodostavan ylivoimaisen esteen. Jostain
syystä en älynnyt ilmeistä ratkaisua, eli kaikkien sija- ja
verbimuotojen indeksointia; se olisi kasvattanut indeksikannan koon
ehkä monisatakertaiseksi,
joten torjuin sen varmaan epäeleganttina. Sen
sijaan että olisin pannut vain laitoksen kasaan, ryhdyinkin hakemaan
parempaa teoriaa - jota ei ollut. Nyt
tiedän että internet- hakukoneet toimivat näin. Mutta entä jos
olisinkin keksinyt hakukoneen
vuonna 1983? Sille ei olisi ollut mitään tarvetta. En olisi
missään tapauksessa saanut rahoitusta. Juuri kukaan ei olisi edes
ymmärtänyt, mikä se on. Etenkin kun tuo edellä mainittu www oli
sekin 10 vuoden päässä tulevaisuudessa.
Miksi
kerron näitä asioita? En kehuskellakseni, vaan osoittaakseni, että
innovaatio kulkee mutkikkaita polkuja. Pelkkä keksintö ei ole
mitään. Eikä keksijä useinkaan edes ymmärrä, mitä on keksinyt.
Pitää olla myös oikea paikka, oikea aika ja oikea ympäristö. Tai
jos nämä ovat, sitten puuttuu se itse keksintö. Tai sitten joku
sanoo, että tuohan on jo keksitty. Tosiasiassa samat keksinnöt
tehdään yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes lopulta tähdet ovat
suotuisassa asemassa...
Olen
yrittänyt kertoa kaiken mahdollisen innovaatioista kirjassani
”Innovaattorin opas”. Tai sitten siinä on vasta vain alku. Mutta
jostainhan on alettava.
