torstai 26. kesäkuuta 2014

”Minä keksin internetin!!”

Väitetään, että USA:n entinen varapresidentti Al Gore olisi kehuskellut keksineensä internetin. Ainakin meillä Suomessa tämä herutti hyvät naurut. Kuinka joku poliitikko voikin olla näin typerä. Väitehän on jo sinänsä tolkuton, ja kun se pannaan amerikkalaisen poliitikon suuhun, absurdius kasvaa kosmisiin mittoihin. Mehän haluamme mollata erityisesti amerikkalaisia poliitikkoja, koska politiikkaan liittyy niin huono karma.

Niin tosiaan, kuinka joku täysissä järjissään oleva voi kehittää jotain näin tolkutonta. Minusta ei mitenkään, joten entäpä jos asia onkin totta? Ja onhan siinä perää. 1970- luvulla USA:ssa oli käynnissä huipputekninen sotilaallinen kehitysohjelma nimeltä ARPA. Eräänä sen osana kehiteltiin tietokoneiden välistä kommunikaatioverkkoa nimeltä ARPANET. Sen idea on seuraava. Kaikissa tietoverkoissa (puhelin, telex ym.) on keskus, joka muodostaa yhteydet kommunikoivien osapuolien välille. Tuohon aikaan uskottiin vakavasti ydinsotaan, ja ydinsodan ensimmäisenä tapahtumana olisi pommittaa kaikki infrastruktuurit, myös tietoliikenne hajalle. Tarvitsisi vain pommittaa verkkojen tärkeät solmut. Ja ydinaseita oli siihen aikaan valmiustilassa aivan riittävästi. Ne olivat kauheita aikoja. 

Mutta entäpä jos keksittäisiin verkko, jossa jokainen kommunikoiva yksikkö (tukikohta, sotalaiva, lentokone, varuskunta, kaupunki, komentokeskus, ohjus) olisikin tasa-arvoinen. Verkko toimisi, vaikka kuinka monta sen solmua tuhottaisiin. Verkkoa itseään ei siten voisi tuhota. ARPANET oli tällaisen verkon prototyyppi. Ja ARPANETIN esikuva oli Hawaijilla toiminut ALOHANET. Sen idea on seuraava. Kullakin saarella on radioasema, suurilla saarilla monta. Radioasemat kuuntelisivat toisiaan, mutta ne olisivat itsenäisiä. Ja ne huutelisivat toisilleen vähän väliä: ”Aloha, täällä zz, mitä kuuluu”. Ja jos joku asema haluaisi lähettää viestin, se vastaisi: ”Aloha! Minulla olisi viesti asemalle xx”. Ja asema xx kuulisi sen ja vastaisi: ”Aloha, anna tulla!”. 

Tällainen viestiverkko toimii aivan loistavasti. Tietysti sattuu joskus, että kaksi itsenäisesti toimivaa asemaa lähettää samaan aikaan, ja viesti sotkeutuu. Mutta se ei haittaa, sillä asema yrittää pian lähettää uudelleen, ja se todennäköisesti onnistuu. Vikana on vain, että kun liikenne lisääntyy, törmäyksiä tulee yhä enemmän, kunnes verkko ei enää pystykään toiminaan. Joten tarvitaan yhteisesti sovittu menettely, miten liikennettä hallitaan. Tällaista menettelyä sanotaan (tietoliikenne)protokollaksi. Ja voidaan kehittää hajautettu protokolla, joka toimii samanlaisena kaikissa asemissa. ARPANETissä kehiteltiin tällaisia protokollia.

Sitten takaisin Al Goreen. 1980- luvulla hän toimi senaattorina, ja hänen hallinnonalaansa kuului myös sotilasprojektien rahoitus. Hän alkoi kampanjoida ARPANETin siviilikäytön puolesta, ja se siirtyikin yliopistoille tutkimus- ja tiedonsiirtokäyttöön. Ja siitä todella kehittyi nykyinen internet - sen merkitystä ei tietenkään kukaan tuolloin ymmärtänyt. En tiedä miten paljon Al Gore tunsi tuon tekniikan sisältöä. Joka tapauksessa ”I invented the internet” oli eräs hänen vaalisloganinsa vuoden 2000 presidentinvaaleissa. Tunnetusti hän voitti vaalit, mutta hävisi ääntenlaskennan. 

On syytä muistaa, että suurten innovaatioiden pohjana olevat ideat ovat harvoin uniikkeja. Samat asiat keksitään yhä uudelleen, kunnes ne lopulta - ja yleensä yllättäen nousevat siivilleen. Ja silloinkin niiden takana on paljon ihmisiä. Internetistä ei varmaan olisi pitkään aikaan tullut mitään kiinnostavaa. Mutta sitten sattui jotain. Euroopan ydintutkimuslaitos CERN oli rakentamassa suurta kiihdytintä, ja siihen kehitettiin tutkimuslaitetta, jota tuolloin sanottiin suureksi hadronikalorimetriksi. Samainen laite oli sitten toinen niistä laitteista, jotka vuonna 2013 löysivät Higgsin hiukkasen - ei siis mikään turha kapistus. Tuo omakotitalon kokoinen laite on täynnä ilmaisimia ja elektroniikkaa, ja sen tekninen dokumentaatio oli musertavan laaja. 

Vuonna 1990 Tim Berners-Lee sai tehtäväkseen saada tuo dokumentaatio hallintaan. Hän sovelsi kolmea sinänsä tunnettua tekniikkaa: dokumentinkuvauskieltä (SGML), hypertekstin eli linkityksen ideaa ja graafista käyttöliittymää. Tim kuitenkin epäonnistui: dokumentinhallinta oli liian kova pala. Mutta hänen aikaansaannoksensa tunnetaan nykyisin nimellä www, ja siitä tuli internetin todellinen moottori. 

Miksi Tim Berners-Lee onnistui kehittämään jotain täysin ainutlaatuista, jota ei edes tiedetty tarvittavan? Luulen, että eräs asiaan vaikuttanut seikka oli, että hänellä oli konkreettinen tehtävä. Hän ei ryhtynyt teoretisoimaan tai tekemään laskelmia, vaan saattoi toisilleen vieraat teknologiat yhteen nähdäkseen miten kokonaisuus toimii. Palaan tähän kohta.

Rupesin nimittäin miettimään, miksi MINÄ en keksinyt internetiä? Olin juuri oikeaan aikaan samojen asioiden äärellä. Työskentelin tutkimuslaitoksessa, joka oli omistautunut tietokonetieteelle. Olimme myös määritelleet strategiseksi alaksemme hajautetun tiedonkäsittelyn. Olin todella myös tutkimassa tietoliikenneprotokollia, ja eräs ajatukseni oli hajautettu häviöllinen protokolla jolla saataisiin aikaan säädettävä suuren kaistaleveyden tiedonsiirto. Tein siis samoja asioita, tiesin samat asiat kuin muutkin - mutta olin väärässä paikassa. Puuttui se tekninen ja kaupallinen ympäristö jossa asia olisi itänyt ja saanut sysäyksen oikeaan suuntaan. Ja varmuuden vuoksi sanon vielä, että oli hyvin paljon, varmaan tuhansia ihmisiä, jotka puuhailivat samojen asioiden kimpussa. 

Olin myös toisen asian äärellä. Vuonna 1983 tutkin, miten hyvin suuresta tietokannasta (tuohon aikaan enintään joitain tuhansia megatavuja) voisi kaivaa esiin nopeasti tietoa. Eräs tutkimani menetelmä oli käännetty tietokanta eli indeksointi (jota en toki keksinyt, se oli tunnettu juttu). Hylkäsin kuitenkin tuon menetelmän, koska tietokanta olisi suomenkielinen, ja suomen kielen sanojen taipuminen tuntui muodostavan ylivoimaisen esteen. Jostain syystä en älynnyt ilmeistä ratkaisua, eli kaikkien sija- ja verbimuotojen indeksointia; se olisi kasvattanut indeksikannan koon ehkä monisatakertaiseksi, joten torjuin sen varmaan epäeleganttina. Sen sijaan että olisin pannut vain laitoksen kasaan, ryhdyinkin hakemaan parempaa teoriaa - jota ei ollut. Nyt tiedän että internet- hakukoneet toimivat näin. Mutta entä jos olisinkin keksinyt hakukoneen vuonna 1983? Sille ei olisi ollut mitään tarvetta. En olisi missään tapauksessa saanut rahoitusta. Juuri kukaan ei olisi edes ymmärtänyt, mikä se on. Etenkin kun tuo edellä mainittu www oli sekin 10 vuoden päässä tulevaisuudessa.

Miksi kerron näitä asioita? En kehuskellakseni, vaan osoittaakseni, että innovaatio kulkee mutkikkaita polkuja. Pelkkä keksintö ei ole mitään. Eikä keksijä useinkaan edes ymmärrä, mitä on keksinyt. Pitää olla myös oikea paikka, oikea aika ja oikea ympäristö. Tai jos nämä ovat, sitten puuttuu se itse keksintö. Tai sitten joku sanoo, että tuohan on jo keksitty. Tosiasiassa samat keksinnöt tehdään yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes lopulta tähdet ovat suotuisassa asemassa... 

Olen yrittänyt kertoa kaiken mahdollisen innovaatioista kirjassani ”Innovaattorin opas”. Tai sitten siinä on vasta vain alku. Mutta jostainhan on alettava.