Ne joilla on, ja ne joilla ei ole

"Näin sinkoilee täällä miehen ajatus". Sitaatti on Aleksis Kiveltä, muistaakseni "Seitsemästä veljeksestä".

Kävin viinakaupassa etsiskelemässä rommia. Tarkoitus oli opetella tekemään hyviä daiquireja. Se ei kuitenkaan onnistunut. Ostamani rommi oli varmaan sopimatonta. En oikein ole tuttu rommien kanssa, asiaa pitäisi harjoitella. Vuosia sitten minulla oli tapana pitää rommipulloa veneessä. Joskus teimme siitä kuuman totin iltateen kanssa. Mutta nykyisin veneessäni on viskipullo. Se on luotettava ystävä.

Rommihyllyssä oli myös rommi nimeltään "Kapteeni Morgan". En tiedä soittaako kelloja? Kapteeni Morgan on Ernest Hemingwayn romaanihenkilö. Rommin nimeäminen hänen mukaansa tuntui kaupalliselta sikailulta. En ostanut sitä rommia daiquirejani varten. Ehkä olisi pitänyt.

Ernest Hemingway rakasti daiquireja, ja ehkä ne olivat myös hänen kohtalonsa. Hemingway rakasti myös merta ja oli aina heikkojen puolella. Karibialle sijoitettu romaani ”To have and have not” on saanut suomennoksensa nimeksi häveliäästi ”Kirjava satama”. Tämä kova kirja kertoo köyhän kalastajan ja venettään vuokraavan Harry Morganin katkerasta kamppailusta perheensä toimeentulon eteen ja tylyä kohtaloa vastaan. Kovan mutta rehdin Morganin vastakohdaksi kirjailija asettaa saarilla juopottelevan joutilaan taiteilijaporukan.

Hollywoodissa kirjasta on tehty maineikas elokuva, pääosassa Humphrey Bogart. Elokuva on viihdyttävä mutta hampaaton. Mikä pahinta, se on sentimentaalinen. Kapteeni Morgan tuntee pateettista sääliä juoppoa venekaveriaan kohtaan, siinä koko juttu. Yhteiskunnallinen tarkkanäköisyys oli Hollywoodille tunnetusti punainen vaate.

Inhoan sentimentaalisia elokuvia, ja samasta syystä inhoan Chaplinin ns. suuria elokuvia. Pidän ainoastaan hänen vanhemmista lyhytelokuvistaan. Missä kulkuri heittää poliiseja tiiliskivellä ja säntää karkuun. Kunnes koko poliisikunta ravaa perässä. Anarkismi on sentään parempaa kuin hempeä pehmoilu.

Ulkomuistista otettu dialogi toisesta Hemingwayn Karibia- romaanista "Saaret ja virta":

- Bill nostaa mielellään ankkurin.
- Kukaan ei nostele mielellään ankkureita.

Voin vahvistaa.

Ahvenanmaa on hieman kuin Suomen Karibia. Tosin enimmäkseen nykyään vauras. Merenkulku on tuonut mukanaan vaurautta, saarilla on ollut ja on rikkaita laivanvarustajasukuja - ja vastapainoksi oli vielä 1900-luvun alussa hyvin paljon köyhyyttä. Pienet pellot, hankalat välimatkat, ja kalastusammatin epävarmuus.

Yhteys Hemingwayhyn on tässä meri, kirjallisuus - ja moraalisesti tinkimätön kirjailija. Sellaisia ei enää valmisteta.

Sally Salminen kertoo rikkaista ja köyhistä kirjassaan ”Katrina”, joka voitti sensaatiomaisesti pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon vuonna 1936 - Salmisen ollessa piikomassa New Yorkissa. Salmisen perheestä taisi tulla peräti viisi kirjailijaa. Salmisen kirja ärsytti varakkaita ahvenanmaalaisia, jotka uhkasivat Salmista oikeusjutulla.

Muita Ahvenanmaan mennyttä elämänmuotoa dokumentoineita, ja Salmisen sukulaisiakin, ovat Aili Nordgren ja Myrskyluoto-sarjan kirjoittaja Anni Blomqvist. Kökariiin sijoittuvat puolestaan Finlandia- palkitun Ulla-Leena Lundbergin monet kirjat.

Yövyimme Vårdön vanhassa postilaiturissa. Rannassa oli autolla liikkunut seurue, ja kysyimme, tietävätkö he, missä on Sally Salmisen kotitalo. Javisst, kuului vastaus. Me asumme siellä. Osoittautui, että he olivat Salmisen veljen jälkeläisiä. Satamassa oli veneilijöiden lainattavaksi tarkoitettuja polkupyöriä. Poljimme kylälle, ja löysimmekin kauniin puutarhan keskeltä sievän punaisen tuvan. Talon lähellä oli pieni ankkurilla koristeltu muistokivi.

Ajoimme myös kirkolle. Se todisti, että vanha kirkko voi olla myös ruma. Menimme hautausmaalle - ja osuimme heti Anni Blomqvistin haudalle.