Luin
juuri Thomas Nagelin melko tuoreen kirjan "Mieli ja kosmos
: miksi materialistis-darwinistinen luontokäsitys on lähes varmasti
epätosi." (Basam
books 2014). Tai yritin lukea, tähän asiaan palaan lopuksi.
Thomas
Nagel (s.1937) on varsin tunnettu amerikkalainen filosofi. Erityisen
tunnettu hän on skeptisestä asenteestaan luonnontieteitä kohtaan.
Ei siis mikään ihme, että erilaiset humpuukitahot viittaavat
mielellään häneen, joko korrektisti, tai (yleensä) mutkia oikoen.
Tällaisilla humpuukitahoilla tarkoitan muun muassa kreationisteja,
älykkään suunnittelun kannattajia, ja ylipäätään
tieteenvastaisia käsityksiä levittäviä porukoita. Sanoin näitä
humpuukitahoiksi, koska en pidä niiden strategioita rehellisinä.
Näin siksi, että niiden perinteisenä motiivina näyttää olevan
uskonnon puolustaminen, ja yleensä implisiittisesti rajattuna,
kristillisen valtauskonnon hellittely. Tätä ei yleensä kuitenkaan
suoraan tunnusteta, vaan annetaan käsitys, että esimerkiksi
älykkään suunnittelun tukena
on oikeaa tiedettä, ja samalla luonnontieteitä ja tieteellisiä
käsityksistä vääristellään.
Tämä
strategia on joustavaa ja opportunistista. Tieteen väitetään
julistavan ehdottomia totuuksia, ja toisaalta, jos tieteellinen tieto
esitetään, niinkuin kuuluukin, mainitsemalla siihen liittyvä
epävarmuus tai tuomalla esiin kritiikkiä
ja vaihtoehtoisia käsityksiä,
tämä sitten paisutellaan väitteeksi,
että tiede on kauttaaltaan
epäluotettavaa, vain erilaisia mielipiteitä. Tieteentekijät
luokitellaan papistoksi, ja tiede selitetään tiedeuskonnoksi. Tämä
on erityisen groteskia, koska parjaajilla itsellään on
uskonnolliset motiivit.
Joka
tapauksessa, Nagel on arvostettu filosofi ja häneen viittaavat myös
muut arvostetut ajattelijat. Joten tartuin kirjaan innokkaasti ja
myönteisin ajatuksin. En ehkä olisi kaikesta samaa mieltä, mutta
saisin ainakin lukea älykästä ja kriittistä tekstiä. Alku ei
kuitenkaan ollut lupaava. Jostain syystä kirjan suomentaja oli
kirjoittanut kirjaan laajan esipuheen, peräti 34 sivua, missä otti
asiakseen selittää, mitä Nagel oikeasti ajattelee. Teksti oli
paasaavaa, yksioikoista, ja puettu sekavaan filosofiseen jargoniin.
Kääntäjä yritti selvästi olla paavia paavillisempi. Pikainen
googlaus paljasti, että kääntäjä on "filosofi ja teologian
opiskelija". Olisi kai pitänyt arvatakin.
Mennäänpä Nagelin omaan tekstiin. Hän kohdistaa kritiikkinsä lähinnä neljään asiaan, joita hän nimittää suuriksi ongelmiksi: evoluutiokonseptin
"riittämättömyyteen", elämän synnyn kysymykseen,
tieteellisen maailmanselityksen vaikeaselkoisuuteen (Nagel käyttää
sanaa "maailmanjärjestys", aivan kuten Galileo kuuluisassa
teoksessaan), ja sielu-ruumis ongelmaan eli tietoisuuteen, jota
luonnontiede ei Nagelin mukaan selitä, eikä (jostain hämärästä
filosofisesta syystä) tule koskaan selittämään. Nagel puhuu
paljon myös emergenssistä ja reduktionismista, joita hän tuntuu
kritisoivan.
Nagelin
teksti on selkeää ja kirjoitustyyli ymmärrykseen vetoavaa, (toisin
kun kääntäjän esipuhe). Se on myös sivistynyttä argumentointia,
jota on ilo lukea. Nagel ei tarjoile ehdottomia väitteitä. Hän ei
tyrkytä mitään maailmankuvaa, vaan pikemminkin esittää epäilyksiään.
Hän ei myöskään tyrmää evoluution ideaa ehdottomasti, eikä hän
halua kuulua älykkään suunnittelun kannattajiin. Toisaalta
tekstissä näkyy peitelty uskonnollisuus, tai ainakin kaipuu
uskonnollisuuteen, ja hän etsii avoimesti teleologiosia
(tarkoitukseen suuntautuvia) selityksiä. Joten mitä kirjasta jäi
käteen? Selkeästi esitetty kritiikki ja epäily, mutta todelliset
ratkaisuehdotukset asioihin, joita hän pitää ongelmiin jäivät
puuttumaan.
Entä
miksi Nagel ei kuitenkaan vakuuttanut minua? Ehkä siksi, että hän
on nimen omaan filosofi. Hän ei tunnu olevan kovin syvällisesti
perehtynyt biologiaan ja fysiikkaan, joita hän kuitenkin kommentoi.
Toisaalta hän argumentoi sivistyneesti: hän ei esitä niistä
brutaalin vääristeleviä tulkintoja, niin kuin monet tiedettä
kritisoivat tekevät. Eräitä vanhentuneita käsityksiä hän tosin
esitti. Muutama muukin asia pisti silmään. Hän käyttää termiä
"kovat luonnontieteet mukanlukien biologia". Mitä ihmettä?
Ei kai tässä "kova"-sanaa tarvita, tai ainakaan en osaa
sanoa mitä on "pehmeä luonnontiede". Ja kyllähän
biologia on luonnontiede ilman että filosofin täytyy sitä
korostaa. Vai olisiko "kova"- sana kääntäjän keksintöä?
Nagel käyttää säännöllisesti termiä "uusdarwinismi",
joka ainakin minun silmissäni vivahtaa hieman halventavalta. Toki käsitys
evoluutiosta on tarkentunut Darwinin ajoista, mutta siinä on
kyseessä lähinnä evoluution tutkimuksen tuottama molekyylikemian ja
populaatiodynamiikan mekanismien selvittäminen. Ylipäätään
tieteen kriitikot puhuvat mielellään evoluutioteoriasta, korostaen
sanaa "teoria". Aivan kuin kyseessä olisi joku yksittäinen
ja mielivaltainen teoria, jonka kumoaminen sortaisi
luonnontieteellisen maailmankuvan. Näinhän ei ole, vaan evoluutio
on pikemminkin kehitystä tutkivien tieteiden eri haaroja yhdistävä
sana (on myös olemassa mm evolutiivinen talousteoria,
evolutiivinen teknologiateoria ja evolutiivinen
ohjelmointitekniikka). Kaiken kaikkiaan Nagelin käsitys
tieteellisestä maailmankuvasta on sekundäärinen, se on sellainen,
joka välittyy toisten filosofien teoksista. Mutta tämähän on
filosofin kohdalla kai aika luonnollista.
Omat
vaikeuteni lukea Nagelia johtunevat siitä, että hän on nimenomaan
filosofi. Ensimmäisistä sivuista alkaen törmäsin hatariin lauseisiin ja käsitteisiin,
joita ei ollut määritelty, ja joita en voinut sellaisenaan hyväksyä, kuten
esimerkiksi "henki". Ajattelin merkata tällaiset kohdat -
mutta minulla oli kirjastosta lainattu kirja, enkä halunnut touhuta
liimalappujen kanssa. Niitä olisi tullut liikaa, käsitteellisiä ja
metodisia ongelmia oli liki joka sivulla. Siksi en pidemmän päälle
pystynyt seuraamaan hänen argumentointiaan. En yksinkertaisesti
uskonut siihen. Mitä mutkikkaammiksi hänen perustelunsa kävivät,
sitä sakeammaksi muuttui myös filosofinen savu. Joten tunnustan,
aloin lukea kursorisesti, jätin luvun kesken ja hyppäsin sen
loppuun etsien johtopäätöksiä - ja seuraavassa luvussa käy taas
samoin. Mieleeni tuli jopa, olenko suhtautunut filosofiaan aivan liian ymmärtävästi?
Kirjassa
oli myös periaatteellinen ongelma. Tieteen jakautuminen aristoteliseen
metodiin (alkusyiden ja tarkoitusten etsintä) ja galileolaiseen
metodiin (lyhyiden kausaalisyiden ja mekanismien selvittäminen) on
historiallinen tosiasia. Yleisesti katsotaan (en pane lähdettä,
koska tämän voi lukea lähes jokaisesta tiedehistorian
yleisteoksesta), että galileolainen metodi selittää nykyaikaisten
luonnontieteiden tehokkuuden ja tuloksellisuuden. Mutta Nagel
ilmoittaa avoimesti, että hän haluaa paluuta aristoteliseen
tieteeseen. Hän siis haluaa hylätä historiallisen jaon, ja antaa
ymmärtää, että luonnontieteet ovat tulleet umpikujaan. Harva voi
olla samaa mieltä. Mutta mihin tulisi edetä? Nagel ei kerro muuta
kuin että hän hakee ratkaisua teistisistä (karkeasti ottaen
uskonnollisista) selityksistä. Minusta hänen projektinsa tuntuu
lohduttomalta ja tuhoon tuomitulta.
Nagelin
keskeisenä argumenttina ovat edellä mainitut isot ja
ratkaisemattomat ongelmat, kuten elämän synty ja tietoisuus. Mutta
ovatko nuo ongelmat todellisia? Tieteen historiasta tiedämme, että
kun toimiva tieteellinen selitys löytyy, tällainen ongelma katoaa
niinkuin usva katoaa auringon noustessa. Ajatellaan vaikka sellaisia
ilmiöitä kuin palaminen, kappaleiden kelluminen tai putoaminen, sähkö, ja
magnetismi. Emme enää tarvitse niitä varten mystisiä tai
alkemistisia selityksiä.
