Katsoin juuri ensimmäisen jakson brittiläistä sarjaa Bodyguard. Siinä Richard Madden esittää poliisia, joka toimii sisäministerin henkivartijana. Roolihahmo, ylikonstaapeli Budd on traumoista kärsivä Afganistanin sodan veteraani, joka yrittää pitää itsensä kuosissa huolimatta hankalasta työstään ja aviokriisistään. Maddenin näyttelijäntyö oli kiehtovaa (ja myös palkittua). Oivalsin, että hänen kulmikas ja ilmeetön tapansa näytellä on juuri samanlaista kuin isolla Arskalla, Arnold Schwarzeneggerillä. Hän on loistava miehisen tunteettomuuden tulkki. Mies, joka panee tunteensa syrjään, kun pitää hoitaa asiallisia asioita.
Schwarzeneggeriä ei todellakaan ole kehuttu näyttelijäntyöstä, vaikka se on aivan nerokasta ja tavattoman vaikuttavaa. Ja niin raikasta. Millainen ilahduttava vastakohta kaikelle medioista tulvivalle psykolätinälle (katso aiempi postaukseni). Esimerkiksi Terminaattorissa hän näyttelee tunteettomasti ja töksähtelevän kulmikkaasti, ja laukoo lakonisia repliikkejä, joista kuka tahansa mies olisi ylpeä. On toki makuasia, onko hänen näyttelemisessään syvällinen taso, vai onko se pelkästään alkeellista.
Itse kallistun syvälliseen. Se on filosofista kommentointia psykolätinää vastaan. Siinä miehestä tehdään lähes väkisin olento, jolla on vajavainen tunneosaaminen. Mutta ehkä kyse on vain sitä, että mies ei halua alistua psykolätinän olkinukeksi. Hänen näyttelijäntyönsä on niin ikonista, että on aivan yhdentekevä, mikä hänen roolihahmonsa on. Hän näyttelee aina Isoa Arskaa, realistista hahmoa suurempaa ideaa. Ja vaistomaisesti se herättää ihailua. Näemme tuossa hahmossa tunne-elämän ja empatian kuin salakirjoitettuna. Hän hoitaa ne omalla tavallaan, eikä ryhdy imitoimaan herkän miehen roolia. Ei Arnoldille sitä edes tyrkytetä, vaikka oikeastaan pitäisi.
Yllättävästi, hieman samanlainen hahmo on Sean Conneryn näyttelemä James Bond. Oikeastaan hän ei suostu esittämään Ian Flemingin käsikirjoittamaa yksioikoista, väkivallasta ja seksistä nauttivaa machoagenttia. Conneryn itseironinen näytteleminen vihjaa: ettekö nyt älyä, minähän vedätän teitä! Elokuvasta toiseen Bondin ironinen ilme vain vahvistui. Hänen jälkeensä Bondia esittäneistä Roger Moore yritti selvästi samaa, mutta ei onnistunut yhtä hyvin. Myöhemmät Bondit jäävät varjoon, epäselviksi hahmoiksi tai valjuiksi psykopaateiksi.
Kun nyt aloin puhua tunteista ja miesnäyttelijöistä, eteen tulee väkisin Humphrey Bogart. Miten hän tähän sopii? Ei mitenkään, tai oikeastaan täydellisesti. Bogart on suorastaan psykolätinän ylistämän tunteellisen miehen prototyyppi. Mutta Bogart ajoittuu toisin, aikaan, jolloin psykolätinää vasta kehiteltiin. Psykolätinän alkukoti on rapakon takana Amerikassa. Siellähän ihmisen pitää oikeastaan puhua taukoamatta itsestään. Ja perinteen takana näyttää hyvin laajasti olevan Hollywood, psykolätinä pohjustettiin taitavasti elokuvilla. Sen takana näyttää taas olevan psykoanalyysi, joka vaikutti vahvasti sekä yhteiskuntaan että kulttuuriin. Psykoanalyysin keskeinen metodi on mennä sohvalle makaamaan ja lätisemään analyytikolle.
Bogartilla olisi ollut mahdollisuus ottaa kriittisempi asenne ja ilmentää rehellisemmin miehen tunteita elokuvassa Kirjava satama. Mutta aika ei vielä ollut kypsä. Ja jos lukee elokuvan pohjana olevan Hemingwayn romaanin, huomaa, että elokuva on kokonaan väärä, ja Bogart on kokonaan väärä näyttelijä esittämään kapteeni Morgania. Jo kirjan nimi: To have and to have not kertoo mistä on kysymys: köyhyydestä, epäoikeudenmukaisuudesta ja roistoista. Ja ehkä pahimpia eivät olekaan kirjan gangsterit…
Palaan vielä Bodyguardiin. Näkemäni jakso oli heikoimmillaan, kun mentiin Buddin traumoihin. Siinä mennään perinteiseen miehen tunteiden käsittelyyn. Budd on traumatisoitunut, koska hän on mennyt vapaaehtoisena Afganistaniin ja nähnyt hyvän kaverinsa kuolevan. No kyllä kai se järkyttää, mutta mitä ihmettä hän oikein kuvitteli sodassa tapahtuvan? Ehkä tätä teemaa on käsitelty toisaalla paremmin.
Lopuksi minun pitää tehdä lyhyt täsmennys. En väheksy tunteita, ne ovat ihmisenä olemisen perusasioita. En myöskään väheksy psykologiaa, se on tärkeä asia, josta olen kirjoittanut. Väheksyn vain väärää psykologiaa. En täsmennä enempää. Olen jo aiemmin kirjoittanut psykoanalyysistä. Ja olen aiemmin kirjoittanut Kirjavasta satamasta.
