Himanen, tieteenteko ja konsulttietiikka

Ei, en edes uneksi lukevani Himasen ja kumppaneiden ”tutkimusta”. Useat minua tässä asiassa pätevämmät ihmiset ovat jo kirjoittaneet siitä arvioita ja referaatteja - joten tiedän, mitä siellä suunnalla on luvassa. En siis ole motivoitu käyttämään aikaani teoksen lukemiseen. Mutta näköjään olen kuitenkin motivoitunut kirjoittamaan asiasta. Olisiko tässä jokin ristiriita? Ehkä ei kuitenkaan. Sillä on näköjään niin, että ”himasgate” ilmiönä houkuttelee esiin oivalluksia, jotka ovat paljon tärkeämpiä, kuin kohun keskiössä olevan kirjoitelman kovin höttöiseksi arvioitu sisältö.

Katsotaanpa ensin, mikä on tilanne. Pääministerillä oli hyviä aikomuksia. Hän ajatteli tilaavansa tärkeän analyysin ja puheenvuoron johtavilta tutkijoilta. Mutta kaikki meni suorastaan karmealla tavalla pieleen. Jopa hankintaprosessi ja tutkimuksesta maksettu mieletön hinta kyseenalaistettiin. Ja kun tuloksetkin sitten osoittautuivat vähemmän häikäiseviksi, soppa paloi lopullisesti pohjaan.  Koko jupakka osoitti, että meillä  poliittinen ymmärrys ja todellisuudentaju ovat vieraalta planeetalta. Niitä ei koskaan kannattaisi lähteä testaamaan realiteetteja vastaan. Hyvänä tarkoituksena oli varmaan tuottaa positiivinen imagovaikutus skaalalla +20/100, mutta saatiinkin negatiivinen tulos -100/100.

Mutta tarkoitus ei nyt ole hutkia onnetonta pääministeriä, se olisi koulukiusaamista. Kyllä tässä voitaisiin pikemminkin tuulettaa tiettyjä yleisiä käsityksiä tutkimuksen tekemisestä ja asiantuntijuudesta. Ensinnäkin: tieteen eturintama ei oikeastaan koskaan voi olla laajalle yleisölle suunnatuissa tilaustutkimuksissa. Tiede edistyy vertaisyleisölle suunnatuissa töissä, joissa on ihan oma kielenkäyttönsä, omat ja tarkoin kontrolloidut metodit, ja omat fooruminsa. Olkoonkin että tämä kuulostaa kamalan elitistiseltä. Ja näin lienee myös yhteiskuntatieteissä, vaikkakin siellä kielenkäyttö pinnallisesti katsoen onkin lähellä yleistajuista virastokieltä. Joten, hyvät tohtorit ja professorit, jotka moititte julkaisua uuden tieteellisen tiedon puuttumisesta. Missä maailmassa oikein elätte? Luulitteko tosiaan, että näin tiedettä tehdään? Ei tämä tutkimus ole tarkoitettu sen paremmin opinnäytetyöksi kuin eturintaman tieteelliseksi paperiksi!

Toinen sivallus menee sitten tutkimuksen tekijöille. He joutuivat kieltämättä kohtuuttoman ja varsin yksituumaisen moiteryöpyn kohteeksi. Koska asia politisoitui. Mutta miten he puolustautuivat? Lyhyesti sanoen: he taantuivat ja heittäytyivät lapsellisiksi. He vetosivat auktoriteettiinsa: me olemme huippuja, me olemme arvostettuja, me olemme tunnustettuja. Joten ei meitä saa arvostella!! Voi hyvä ihme! Sovittaisiinko jatkossa, että sekä kritiikki että siihen vastaaminen perustuvat vain tehtyyn työhön, eivät henkilökuvaan tai vaikka kaulaliinan taiteelliseen asetteluun.

Jos tutkimus ei ollut eturivin tiedettä, mitä se oli? Kriitikot ovat arvuutelleet: pamfletti, tietokirja, vai konsulttiraportti? Minusta se on pamfletiksi ja jopa tietokirjaksi liian laaja. Joten kyseessä on lähinnä konsulttiraportti. Konsultin työt ovatkin tutkijoille varsin tuttuja. Moni professori hankkii laihan ruisleipänsä päälle mehevän viipaleen parmankinkkua tekemällä konsultointihommia. 

Onko hommassa sitten jotain väärää? Ei välttämättä, mutta asia ansaitsee myös kriittisen tarkastelun. Menestyvä konsultti pyrkii pitämään tuntilaskutuksen korkeana ja asiakkaan tyytyväisenä. Tämä ei välttämättä ole mahdoton yhtälö. Korkea tuntilaskutus viittaa arvostettuun konsulttiin, ja auttaa asiakasta hyväksyttämään ostamansa työn esimiehillään / sidosryhmällään. Viittaus himasgateen ei tässä kohdalla olekaan sattumaa.

Konsulttien rooli politiikassa ja hallinnossa on lyhyessä ajassa kasvanut merkittävästi. Asiaan on kiinnitetty huomiota, ja siitä on julkaistu myös kriittinen kirja. Himasgate heijastaa hyvin ilmiötä, se on selvästi yksi konsulttidemokratian ilmenemismuodoista.

Asialla on myös synkkä puolensa. Menestyvän konsultin toimintaohje on nimittäin tiukasti asiakasrajapinnassa. Siksi konsultti haistelee, minkälaisen raportin ja mielipiteen asiakas haluaa, ja tuottaa sitten juuri sitä, mitä häneltä odotetaan. Selvästi näin on toimittu käsillä olevassa skandaalissa. Mutta jos konsultit esiintyvät samalla myös tiedemiehinä, heidän tulisi huomata ristiriita tiedemiehen vakaumukseen nähden - sehän asettaa totuuteen pyrkimisen korkeimmaksi hyveeksi. Ei Sokrateskaan turhan takia tullut myrkytetyksi.

Vastavirtaan uimisesta

Olen joskus pohtinut, mikä ihmisiä pyörittää. Siis oikeastaan olen miettinyt, mikä minua pyörittää. Uskoisin että perusmotiiveja on monenlaisia. Me ihmiset olemme aika erilaisia.

Joten kun olen tarkastellut puuhiani ”iän tuomalla viisaudella” (huomasitte varmaan lainausmerkit jotka tarkoittavat tässä ironiaa; en oikeasti taida uskoa että vanhetessaan mitenkään viisastuu, kunhan vain väsyy riitelemään itsensä kanssa).

… siis kun pohdin puuhiani, olen huomannut että olen sitkeästi uinut vastavirtaan.

Oikeastaan oivalsin asian pari päivää sitten, kun näin että teini-ikäisellä sukulaistytöllä oli päällään teepaita, jossa luki: ”vain kuolleet kalat menevät virran mukana”. 

Luulen että taipumus on minussa synnynnäinen. Eikä se välttämättä ole mukava taipumus. Vaimo sanoo minua besserwsisseriksi. Siis ihmiseksi, joka aina uskoo olevansa enemmän oikeassa kuin muut. Se on ilkeä vertaus ja ilmeisesti totta. Minua kiehtoo voimakkaasti ajatus, että on toinenkin näkökanta. Mutta sen sylkeminen oikopäätä keskustelukumppanin silmille ei ole kohteliasta. Sillä ei voita ystäviä, menestystä eikä vaikutusvaltaa. Olen koettanut opetella diplomatian taitoa, vaihtelevalla menestyksellä. 

Maija Vilkkumaalla on kappale ”Ei se ollutkaan niin”. Pidän siitä. 

Vastavirtaan uiminen ei ole mukavaa, eikä se edistä uraa. Kerron esimerkin. Vuosia sitten olin Suomen etevimpiä tietokonetieteilijöitä (computer scientist). No, eihän meitä montaa Suomessa ollutkaan. Siihen aikaan oli keksitty ns. RISC prosessori (rajoitetun käskykannan tietokone). Alan johtava lehti otti minuun yhteyttä, ja kysyi, onko tämä tärkeä keksintö? Vastasin, että ei oikeastaan, vaan pikemminkin kaupallinen trendi. Tekemällä prosessori simppeliksi se saadaan tekemään enemmän käskyjä sekunnissa, mutta ne ovat laskennallisesti tehottomia. Oikeasti piipalalle kannattaa tunkea mahdollisimman paljon toimintoja, siis myös monimutkaisia käskyjä. 
 
No, seuraavina vuosina kaupallinen MIPS race (eli kenen laite tekee enemmän miljoonia käskyjä sekunnissa) riehui kuumana. Kommenttini lehteen vaikutti hölmöltä. Lehti ei enää koskaan käyttänyt minua asiantuntijana. Toki vieläkin, useamman vuosikymmenen jälkeen tiedän varmasti että olen oikeassa. Tekniikan kehitys valitsi polun, jonka tiesin sen valitsevan. Hyväkin lohtu.

Toimiessani myöhemmin konsulttina huomasin, että asiakas ei oikeasti haluakaan ostaa asiantuntemusta. Pikemminkin asiakas haluaa, että konsultti imee asiakkaasta hänen uskomuksensa ja toiveensa, ja syöttää ne sitten takaisin kauniiksi konsultointipaketiksi käärittynä. Huomasin kirjakaupassa kirjan ”konsulttidemokratia”. Se kertoo juuri tästä ilmiöstä. Mutta en halunnut olla siinä mukana.

Miksi sitten niin usein tuntee halua uida vastavirtaan? Siksi, että kun maailma muuttuu, ihmisten, poliitikkojen ja yritysten pitäisi muuttaa ajattelutapaansa, uida uuteen suuntaan. Mutta suuntaa on vaikea nähdä, tai ainakin pitää ensin nähdä vähän vaivaa. Siksi mennään mieluimmin virran mukana.

Vastavirtaan uimisen täytyy kuitenkin olla jollain tavalla kiehtovaa, ainakin joillekin ihmisille. Se on vienyt minut uusiin paikkoihin ja uusien näköalojen eteen. Ja tietysti haluan, että muutkin näkevät saman. Olen kirjoittanut joitakin julkaistuja kirjoja ja ujuttanut niihin keksintöjäni. Toistaiseksi tilanne on sama, kun kuvaamassani RISC- tekniikan tapauksessa. Kukaan ei kiinnitä asiaan huomiota. Enemmän huomiota saa toistelemalla samaa kuin muutkin. Joskus, kun on pakko mennä vastavirtaan, tiedän että olen oikeassa - mutta miksi en pidä sitä omana tietonani?

Tässä voi olla myös laajempi ulottuvuus. Tunnen kutsumusta olla paholaisen asianajaja. Tällä ammatilla on sekä konkreettinen, kulttuurihistoriallinen sisältö, että kuvaannollinen merkitys. Lupaan palata asiaan.