Tämä ei ole ruokablogi, mutta toisaalta, kun kirjoitan mistä vain, miksen kirjoittaisi myös ruoasta. Vuosia sitten julkaisin jutun matemaattisesta illallisesta. Sen jälkeen tuli harissahauki. Ja nyt mennään taas kalareseptillä: misomade.
Lähtökohta on saman lainen kuin harissahauen kohdalla. Kävin hallissa ostamassa kalaa, ja siellähän oli talven kausiherkkua, eli madetta. Ostin kohtalaisen nyljetyn mateen, ja mietin, mitä siitä teen. En oikein pidä mademuhennoksesta, missä mateenpalat haudutetaan sopivassa kermapitoisessa nesteessä. Sen sijaan ajattelin tehdä jotain itämaista.
Etsin netistä jotain itämaista kalapataa, mutta tulos oli sekava ja outo. Hyvin harvoin saa ravintolassakaan hyvää itämaista kalaruokaa, jos unohdetaan katkaravut. Ja friteerattu norjanlohi on oikeastaan aika kamalaa. Joten ei auta kun improvisoida.
Yleensä made siis haudutetaan tai keitetään isoina paloina, mutta olen myös kokeillut leikata lihat irti ruodosta. Sillä saa aikaan ruodotonta kalaa, ja turskan sukuinen made on oikein herkullista. Mateen fileoiminen ei ole niin sutjakkaa kuin norjanlohen. Tilanne on itse asiassa sama kuin hauen kohdalla: kalan leikkaaminen ruodottomiksi fileiksi on haastavaa, mutta se on mahdollista!
Ei kun toimeen. Tarvitaan pienehkö terävä veitsi ja kärsivällisyyttä. Ja kun aikansa askartelee, tuloksena on hienoja kalanpaloja. Niiden ei tarvitse olla fileitä, kala leikataan parin - kolmen sentin paloiksi.
Ja sitten kokkaamaan! Mausta kalat sitruunamehulla, ja pyörittele ne seoksessa, missä on jauhoja, hieman suolaa ja ruokalusikallinen jauhettua korianteria. Laita palaset sopivan vuoan pohjalle. Valmista kastike, noin 3 desilitraa, missä on smetanaa tai kermaa tai kaurakermaa, silputtua kevätsipulia, 4-5 silputtua valkosipulinkynttä ja pari ruokalusikkaa raastettua inkivääriä. Mausta vielä 2-3 ruokalusikallisella misotahnaa, sitä saa nykyään marketeista. Lisää hieman chilivalmistetta, tabasko tai shiraza tai sambal oelek. Ja ripaus suolaa, mutta varoen, miso on aika suolaista.
Kaada kastike kalapalojen päälle ja laita vuoka noin 200-asteiseen uuniin puoleksi tunniksi. Syödään riisin ja raikkaan salaatin kanssa. Valkoviini tai olut tai vesi käy juomaksi.